StatCounter

SILENCE TALKING




















I wake up in a quiet house.
The snowfall outside turns the world to mute,
obscures the view into blurred, soft contours.
I slip into this Sunday
as if into a cotton kimono. 
This milky white light, soothing silence.
The end of a winter holiday week winter flu
 felt as velvet on the skin
& crystal-clear, brand new thoughts
that seemingly appeared from nowhere.
Creative ideas that cannot be squeezed into daylight by force
& get silenced by the noise and chaos of the usual busyness.
It's chains like these that continuously make me marvel
~ just think how much bubbles deep within us,
 waiting to flow free,
if you truly pause for a moment,
put out your gentle feelers. 
Sometimes there's nothing that speaks 
as loud as silence.






















Herään hiljaisessa talossa.
Lumisade vaimentaa äänet entisestään, 
sumentaa näkymät.
Tähän sunnuntaihin sujahdan
kuin puuvillakimonoon. 
Maidonvalkea valo, hiljaisuus.
Talvilomaviikon ja flunssan jälkeinen raukeus
tuntuu samettina iholla
ja kirkastuneina, kuin tyhjästä ilmaantuneina uusina ajatuksina.
Luovina ideoina, joita ei voi väkisin pusertaa esiin
ja jotka kiireessä jäävät kaiken melun peittoon.
Nämä tällaiset ketjut jaksavat ihmetyttää
~ mitä kaikkea meidän sisällä pulppuaakaan,
valmiina murtamaan kaikki padot,
jos vain oikeasti pysähtyy,
hellästi tunnustelee. 
Joskus mikään ei puhu yhtä lujaa
kuin hiljaisuus. 




x
























Munira said...

Your thoughts on silence are beautiful!
Loved it!

Rebecca Skye Watson said...

Thank you ever so much Munira
for your words
– they made me so glad.
Wishing you a lovely week ahead,
right where you are.
x

Anu. said...

Mä olen ennenkin hätkähtänyt näitä sun oivalluksia. Miten sä olet päässyt mun pään sisään;) Tai pikemminkin mielentilaan. Ja miten sä osaatkin pukea ne tuntemukset sanoiksi. Kuviksi ja väreiksi. Useasti koen että asioilla on "tuntu", lumen tuntu, veden tuntu, hiljaisuuden tuntu...
Kirjoituksestakin sunnuntain tuntu <3

Rebecca Skye Watson said...

Kiitos Anu sanoistasi,
taas ne upposivat jonnekin
syviin sopukoihin.
Asioilla ja paikoilla on todellakin 'tuntu',
jota on monesti täysi mahdottomuus
sulloa sanoihin.
Mutta yhä enemmän kiinnostelisi yrittää,
pysähtyä niitä tuumaamaan...
Ja nyt piirtyvät mieleen
Bo Carpelanin lempeät kasvot,
lemppari, joka oli kyllä
tunnelmien maalaamisen mestari,
ja lukiessa saa samalla
rivien välissä hengitellä.
'Sunnuntaituntu'
~ rakastan :)


Anu. said...

Todella, lempeä Bo <3 <3
Muistelisin, että tunnusta puhuttiin sun kirjoituksen kanssa pääsiäisen aikoihinkin, ja ah, jotain niin samaa tuntua nytkin, ja kyllä rakkautta täälläkin :)

Instagram

Sanctuary.