CONSTELLATIONS

These are the days of

softly tiptoeing around in woolly socks,

coffee upon cinnamon tea upon coffee,

evenings overdosing on cheese & figs

(I've more or less totally abandoned sugar,

but I could never give up cheese...),

wilting autumn roses,
a certain quietness of the soul
even with the music flowing in the background.

I've been thinking about time recently,

about an underlying pressure to, along with time,

always move forward.

But also about the grace to stand still.

Not always growing "chronologically",

as Anaïs Nin utters wisely.
  

Even rest from all those 

well-meaning carpe diems

that can sometimes just add pressure.

Believing that there is & will be enough time anyway

for the things that matter.

Cause there'll always be laundry to hang,

dishes to put away,

tax returns to fill in,

deadlines to meet.

Surprise elements,

things beyond control. 

But there's a moment each day

to take a photograph,

read a thought-provoking line,
smell my child's skin,

notice the frost on the leaves on the ground,

 the way the light flickers...

P.S. 

Big love goes to

those grey, older men & women

who are bursting with character
& filling their silver years

 doing what they love,

like this super lady from Japan.





(Second image,
leaf on spread from REVS #15)

Hiippailua villasukissa,

kahvia, kaneliteetä, lisää kahvia,

illan tullen juusto- ja viikunaövereitä

(sokerin olen lähes tyystin heivannut,

mutta juustosta en luopuisi vaikka mikä olisi…),

hiljakseen kuihtuvia syysruusuja,

sisimmässä tiettyä hiljentymistä,

vaikka taustalla tulvii musiikki.

Olen miettinyt aikaa, sen kulumista,

ja alitajuista painetta mennä eteenpäin, kasvaa vinhasti sen mukana.

Olen miettinyt myös armollisuutta pysähtyä, jäädä paikoilleen.

Emme kasva aina “kronologisesti”,

puhuu Anaïs Nin viisaasti.

Miettinyt myös lepoa “carpe diem” -lausahduksista,

jotka loppujen lopuksi joskus lisäävät vain paineita.

Uskoa siihen, että aikaa on & tulee olemaan riittämiin

sille, mikä on tärkeää.

Sillä päivät nyt vaan helposti täyttyvät siitä,

kun ripustaa pyykkejä kuivumaan,

laittaa astioita kaappiin,

täyttää veroilmoituksia,

tähtää dediksiin.

Yllätysmomenteista,

asioista, joita ei pysty hallitsemaan.

Silti joka päivä on aikaa

ottaa valokuva,

lukea ajatuksia herättävä lause,
tuoksutella lapsen ihoa,

huomata huurrekerros maahan tipahtaneen lehden reunuksella,

se korttelin rakennus,

jonka aamuaurinko kuvioi erityisen viehkosti.

P.S.  

Sydän syttyy niille harmaahapsisille herroille & rouville,

joilla on elämää suurempi persoona

& jotka täyttävät hopeiset vuotensa

sillä, mistä totisesti syttyvät

 - kuten tämä japanilainen supermummo.