StatCounter
passion
Thursday, 8 October 2015
These are the days of
softly tiptoeing around in woolly socks,
coffee upon cinnamon tea upon coffee,
evenings overdosing on cheese & figs
(I've more or less totally abandoned sugar,
but I could never give up cheese...),
wilting autumn roses,
a certain quietness of the soul
even with the music flowing in the background.
a certain quietness of the soul
even with the music flowing in the background.
I've been thinking about time recently,
about an underlying pressure to, along with time,
always move forward.
But also about the grace to stand still.
Not always growing "chronologically",
as Anaïs Nin utters wisely.
Even rest from all those
well-meaning carpe diems
that can sometimes just add pressure.
Believing that there is & will be enough time anyway
for the things that matter.
Cause there'll always be laundry to hang,
dishes to put away,
tax returns to fill in,
deadlines to meet.
Surprise elements,
things beyond control.
But there's a moment each day
to take a photograph,
read a thought-provoking line,
smell my child's skin,
smell my child's skin,
notice the frost on the leaves on the ground,
the way the light flickers...
P.S.
Big love goes to
Big love goes to
those grey, older men & women
who are bursting with character
& filling their silver years
& filling their silver years
doing what they love,
like this super lady from Japan.
(Second image,
leaf on spread from REVS #15)
(Second image,
leaf on spread from REVS #15)
Hiippailua
villasukissa,
kahvia,
kaneliteetä, lisää kahvia,
illan tullen juusto- ja
viikunaövereitä
(sokerin olen
lähes tyystin heivannut,
mutta juustosta en
luopuisi vaikka mikä olisi…),
hiljakseen
kuihtuvia syysruusuja,
sisimmässä tiettyä
hiljentymistä,
vaikka taustalla
tulvii musiikki.
Olen miettinyt
aikaa, sen kulumista,
ja alitajuista
painetta mennä eteenpäin, kasvaa vinhasti sen mukana.
Olen miettinyt myös
armollisuutta pysähtyä, jäädä paikoilleen.
Emme kasva aina
“kronologisesti”,
puhuu Anaïs Nin
viisaasti.
Miettinyt myös lepoa
“carpe diem” -lausahduksista,
jotka loppujen
lopuksi joskus lisäävät vain paineita.
Uskoa siihen, että
aikaa on & tulee olemaan riittämiin
sille, mikä on
tärkeää.
Sillä päivät nyt
vaan helposti täyttyvät siitä,
kun ripustaa
pyykkejä kuivumaan,
laittaa astioita
kaappiin,
täyttää veroilmoituksia,
tähtää dediksiin.
Yllätysmomenteista,
asioista, joita ei
pysty hallitsemaan.
Silti joka päivä
on aikaa
ottaa valokuva,
lukea ajatuksia
herättävä lause,
tuoksutella lapsen ihoa,
tuoksutella lapsen ihoa,
huomata huurrekerros
maahan tipahtaneen lehden reunuksella,
se korttelin rakennus,
jonka aamuaurinko kuvioi erityisen viehkosti.
P.S.
Sydän syttyy
niille harmaahapsisille herroille & rouville,
joilla on elämää
suurempi persoona
& jotka
täyttävät hopeiset vuotensa
sillä, mistä
totisesti syttyvät
- kuten tämä japanilainen supermummo.
Subscribe to:
Posts (Atom)