StatCounter
Rodin
Saturday, 26 March 2016
Something pulled me out of bed
at the crack of dawn today.
I tiptoed to the kitchen to put the coffee on the boil,
while the others were still fast asleep.
A night owl gets a glimpse
of what it is that
morning people get all jazzed up about.
A walk through a town
adorned with a veil of mist,
music streaming through my ears
- like a promenade in some strange, faraway land,
near enough to utopia.
Rodin at the art museum.
I'd been saving him
for the right moment,
a tranquil day
with nothing pulling me away.
His masterpieces,
they creep under the skin,
penetrate the soul,
bring a lump to the throat,
even conjure up images
of pictures I want to take one day.
Afterwards, the lady behind me in the café queue
gasps that you don't always get choked up at exhibitions,
but this time you did.
Her friend replies that
ye-ep,
sometimes it just depends on the day of the week
or the mood that particular day.
Today, all those pieces aligned,
I think to myself.
Heräsin aamulla kukonlaulun aikaan,
keitin kahvit muiden vielä nukkuessa.
Iltaihminen havahtuu siihen,
että näissä omissa aamuhetkissä on puolensa.
Kävely halki sumuisen kaupungin
musiikki korvilla
- kuin olisi käyskennellyt vierailla mailla,
lähestulkoon utopiassa.
Ateneumissa Rodin,
jota olin säästellyt sopivaan hetkeen,
toivonut seesteistä päivää,
kun ei ole kiire mihinkään.
Nuo taidonnäytteet tunkevat ihon alle,
syöpyvät sieluun,
kohottavat palan kurkkuun,
loihtivat jopa mieleen kuvia,
joita joskus vielä haluan ottaa.
Kahvilajonossa joku huokaisee,
että aina ei näyttelyissä pääse fiiliksiin,
mutta nyt pääsi.
Ystävänsä kommentoi,
että nii-in,
joskus se vain riippuu
päivästä ja omasta mielentilasta.
Tänään kaikki nuo palaset kohtasivat,
tuumaan mielessäni.
x
Subscribe to:
Posts (Atom)