SEVILLA

S. is sleeping off her flu, 

while I sit here and wonder where we’ve landed 
all of a sudden. 

In the evening, O. wants to take me to the cathedral

along a maze of winding streets. 

It’s like a tourist show out there, 

but we find some bustling streets behind 

where also locals wander. 

On our way back towards the hotel, 

we all meet up again 

& end up in a tiny bar for some tapas, 

where bottles of liquor, pictures of Jesus 
and Virgin Mary statues mingle side by side.

The Thursday market is brimming 

with all sorts of interesting paraphernalia, 

but prices are high.

My only catch of the day is an old, 

beautifully wrapped pack of Lisbon cards. 

On our way back from the market, 

something unbelievable happened. 

I noticed a small vintage shop called Bien Chiné. 

Once inside, the owner suddenly calls my name. 

It was Nines, we’ve been following each other for years, 

it just hadn’t dawned on me that she lives here in Seville. 

Kisses on the cheeks, a flood of words, baffled smiles. 

She wanted me to choose something, 

I also wanted to buy something to take home… 

Her shop was about to close 

& she had to be somewhere else, 

but she wanted to pack everything as beautifully as you can imagine, 

and insisted on dropping the things off at the hotel. 

Later on, I hear a knock on our door 

and I’m handed a brown bag of love. 

We were all astounded by the unexpected warmth 

that came our way,
a heart of gold towards
strangers in a strange place.

Later on, we meandered through the town 

for dinner in the old gypsy quarter Triana, 

passing the bull ring on the way. 

Teenage boys were crowding around the entrance, 

all as if in their Sunday best

of pale chinos and pastel-hued shirts. 

The bridge leading over the river to Triana 

was heaving with people, 

 gathered to watch the statue 

of Triana’s patron saint Santa Ana sailing in, 

ready for the week-long feria.

Despite the hoards of tourists, 

there’s a deeper, enticing beat to this place, 

dark secrets you’d like to uncover. 

In the velvety night, 

the spine-tingling rhythm of flamenco 

echoes from the back streets

 – it reverberates deep in the stomach, 

penetrates the soul.

S. nukkuu flunssaansa, 

minä ihmettelen, mihin tupsahdettiin. 

Illalla O. vei minut katedraalille pitkin mutkittelevia kujia. 

Siellä oli kunnon turistishow käynnissä. 

Katedraalin takaa löytyi kauppakatuja, 

joissa sentään paikallisiakin. 

Kotimatkan varrella koko perhe taas koolle, 

päädyttiin pikkuruiseen baariin tapaksille, 

jossa vierivieressä likööripullot, 

Jeesus-kuvat & Pyhän Marian patsaat.

Torstaimarkkinoilla kaikkea kiintoisaa, 

hinnat vaan korkealla. 

Saaliiksi ainoastaan vanha, kauniisti kääräisty pakka Lissabon-kuvia. 

Markkinoilta palatessamme tapahtuikin ihan uskomaton juttu. 

Huomasin pienen vintage-kaupan nimeltään Bien Chiné. 

Sisällä omistaja yhtäkkiä lausuu nimeni. 

Hänhän oli Nines, jonka kanssa olemme seurailleet toisiamme vuosikaudet, 

en vain ollut tajunnut, että hän asuukin Sevillassa. 

Poskisuudelmia, sanatulva, 

yhtä hymyä ja hämmennystä. 

Halusi, että valitsen itselleni lahjaksi jotain, 

halusin myös ostaa… 

Kauppa oli menossa kiinni, 

hänen oli oltava pian toisaalla, 

mutta halusi ehdottomasti paketoida tavarat kauniisti, 

toimittaa ne perästä hotellille.

 Illemmalla kuuluikin huoneen ovella koputus 

ja minulle ojennettiin kassillinen lempeyttä. 

Olimme kaikki häkeltyneitä tästä odottamattomasta,

hyväsydämisyydestä,

vieraille vieraassa paikassa. 

Myöhemmin illalla vaellus kaupungin halki syömään 

vanhassa mustalaiskaupunginosassa, Trianassa, 

ohi härkätaisteluareenan. 

Teinipojat parveilivat porteilla, 

kaikki kuin pyhävaatteisiin sonnustautuneina,

siistit vaaleat housut ja pastellinväriset paitapuserot. 

Trianan puolelle johtava silta pursuili ihmisiä. 

Olivat kerääntyneet katsomaan, 

kun Trianan suojelupyhimyksen Santa Anan patsas lipuu veneellä 

valmiuksissa viikon kestävään juhlintaan.

Turistimeiningeistä huolimatta 

kaupungissa tuntuu syvempi syke, 

tummia salaisuuksia, 

joita haluaa raottaa. 

Yömyöhällä takakujilta kantautuu flamencon pakahduttava rytmi 

– se värisee syvällä vatsanpohjassa, 

tunkeutuu sieluun.