tosi kivoja kuvia, ja edellisessä postauksessa vanhan kotinne kuvat myös! Niin kuin sanoit, uskomattoman siistiä ja puhdasta ja hohtavaa. Siitä voi nauttia sen hetken kun se kestää! Vähän aikaa sitten kävin ystävien luona ja ihmettelin itsekseni, mikseivät he raivaa kaikkia roju-paperi ym. kasoja pois, kun kotinsa olisi paljon viihtyisämpi. Sitten aloin katsella omassa kodissa sillä silmällä, ja tajusin, että samanlaisia kasoja meilläkin on joka puolella pitkin nurkkia ja tasoja. Eikä me olla asuttu täällä vielä kauaa. Ne eivät vain itseä häiritse eikä niitä edes huomaa. Argh! Kunhan saan vähän lisää aikaa, niin hyökkään niiden kimppuun.
Jostain toisesta blogista tänne eksyin ja harvaa blogia heti plaraan alusta loppuun eli päädyit suosikkeheni. Aivan ihanien kotien kuvia blogi tulvillaan!
Samainen kirja on omista sisustuskirjoistani ainoa joka ei kyllästytä.Ja aikoinaan tilasin pelkän kannen perusteella,joskus lykästää,useimmiten siustuskirjat on enemmän vähemmän nähtyjä vaikka kannen perusteella vaikuttaakin hyviltä.
Saara, Hih :) Muiistan muuten kun jossain vanhassa Voguessa julistettiin, että vauva on nyt 'the ultimate accessory', hieman kalskahti, vaikka varmaan huumorilla olikin kirjoitettu...
Vit poesi, it doesn't seem to look dated at all like some of the interior books tend to after a few years!
Hanna, On!
Heidi, I wish :)
Serenissima, Siisti koti on tosiaan niin ohikiitävä hetki. Alla olevat kuvat räpsin myyntiä varten eli oli ekstrasiistiä ja riisuttuakin noissa. Monesti sitä on kotona ihan sumussa ja herää kaikille järkyille kasoille vasta kun on saamassa vieraita kylään. Toivon, että joku päivä vielä on kaikelle mietitty järkevä paikka, niin on helppo saada järjestystä pikaisesti!
Merja, Voi hyvin olla, että on ollut jossain lehdessä? Vanha kauniisti kauhtunut kartta olisikin kiva pojan huoneeseen.
Solange, I agree :)
Liivia, Kauniit ovat. Tuossa putiikissa oli kaunis valikoima minusta.
Agneta, I'm really glad, thank you for your nice message!
Kozemama, Thank you so much, your words gave me positive energy :) I wish you a good rest of the week, too!
Mizyena, Voi kiitos, ihana kuulla! Ja Afrikasta asti, mahtavaa!
Charlotta, My pleasure, thank you for leaving such a nice message!
FringeGirl, My pleasure, thank you for leaving a lovely comment!
Rimpsukaisa, Ei kyllästytä tuo ei, vaikka joukossa modernimpaakin tyyliä eikä vain sellaista klassisen ajatonta. Tuo on jotenkin mukavan raikas ja rento ja yksi minunkin lemppari! Ykkössisustuskirjasuosikkini on edelleen Elmquistin ja Wolfgang Drejerin Viihtyisiä ja valoisia koteja, mutta näitä kahta on turha verrata toisiinsa, kun ovat niin eri tyylisiä.
ihania kuvia :) kun katson niitä haluaisin lapsiperheen :) haha :)
That is also my favourite book. Gives som muck inspiration.
Love
M
Tosi kaunis tuo ylin kuva, kivoja oivalluksia.
I love it, wow don't you just want to move in!!!!!!
tosi kivoja kuvia, ja edellisessä postauksessa vanhan kotinne kuvat myös! Niin kuin sanoit, uskomattoman siistiä ja puhdasta ja hohtavaa. Siitä voi nauttia sen hetken kun se kestää! Vähän aikaa sitten kävin ystävien luona ja ihmettelin itsekseni, mikseivät he raivaa kaikkia roju-paperi ym. kasoja pois, kun kotinsa olisi paljon viihtyisämpi. Sitten aloin katsella omassa kodissa sillä silmällä, ja tajusin, että samanlaisia kasoja meilläkin on joka puolella pitkin nurkkia ja tasoja. Eikä me olla asuttu täällä vielä kauaa. Ne eivät vain itseä häiritse eikä niitä edes huomaa. Argh! Kunhan saan vähän lisää aikaa, niin hyökkään niiden kimppuun.
Kauniita kuvia. Muistan nähneeni tuon maapallokarttahuoneen jossain?
lovely home, one could indeed feel very happy living there!
Kiitos kauppalinkistä. Alkoi jotenkin tehdä mieli sitä lasisettiä.
Yes yes yes, your blog is just soooo wonderful and gives me a lot of energy!
A footprint from Sweden by Agneta
So happy! I love those pictures, your blog is amazing!!
Have a wonderful week!
Jostain toisesta blogista tänne eksyin ja harvaa blogia heti plaraan alusta loppuun eli päädyit suosikkeheni. Aivan ihanien kotien kuvia blogi tulvillaan!
Terkkuja afrikan suunnalta!
I love a room with an indoor swing!
Lovely parade of images. Thanks.
xCharlotta
I love these images. Thank you for sharing them!
-FringeGirl
Samainen kirja on omista sisustuskirjoistani ainoa joka ei kyllästytä.Ja aikoinaan tilasin pelkän kannen perusteella,joskus lykästää,useimmiten siustuskirjat on enemmän vähemmän nähtyjä vaikka kannen perusteella vaikuttaakin hyviltä.
I love the indoor swing, it's charming!
love love love love love love love love love love.....
Saara, Hih :) Muiistan muuten kun jossain vanhassa Voguessa julistettiin, että vauva on nyt 'the ultimate accessory', hieman kalskahti, vaikka varmaan huumorilla olikin kirjoitettu...
Vit poesi, it doesn't seem to look dated at all like some of the interior books tend to after a few years!
Hanna, On!
Heidi, I wish :)
Serenissima, Siisti koti on tosiaan niin ohikiitävä hetki. Alla olevat kuvat räpsin myyntiä varten eli oli ekstrasiistiä ja riisuttuakin noissa. Monesti sitä on kotona ihan sumussa ja herää kaikille järkyille kasoille vasta kun on saamassa vieraita kylään. Toivon, että joku päivä vielä on kaikelle mietitty järkevä paikka, niin on helppo saada järjestystä pikaisesti!
Merja, Voi hyvin olla, että on ollut jossain lehdessä? Vanha kauniisti kauhtunut kartta olisikin kiva pojan huoneeseen.
Solange, I agree :)
Liivia, Kauniit ovat. Tuossa putiikissa oli kaunis valikoima minusta.
Agneta, I'm really glad, thank you for your nice message!
Kozemama, Thank you so much, your words gave me positive energy :) I wish you a good rest of the week, too!
Mizyena, Voi kiitos, ihana kuulla! Ja Afrikasta asti, mahtavaa!
Charlotta, My pleasure, thank you for leaving such a nice message!
FringeGirl, My pleasure, thank you for leaving a lovely comment!
Rimpsukaisa, Ei kyllästytä tuo ei, vaikka joukossa modernimpaakin tyyliä eikä vain sellaista klassisen ajatonta. Tuo on jotenkin mukavan raikas ja rento ja yksi minunkin lemppari! Ykkössisustuskirjasuosikkini on edelleen Elmquistin ja Wolfgang Drejerin Viihtyisiä ja valoisia koteja, mutta näitä kahta on turha verrata toisiinsa, kun ovat niin eri tyylisiä.
Lady Grey, Such a simple and beautiful idea!
Red ticking, glad glad glad :)
SO gorgeous!!
SO gorgeous!!
Anita Kaushal's book is one of my all time favorite design books too.... I can look at it again and again, she has the most amazing eye.
Post a Comment